« Blogiin

HINKU ei riitä

Osallistuin keskiviikkona Kalajokilaakson ja Keskipohjanmaan vaalipaneeliin (maksumuuri). Muille taisi tulla yllätyksenä, että en innostunut Ylivieskan mukanaolosta HINKU-kuntien (eli mukamas hiilineutraalien kuntien) verkostossa. Taisinpa haukkua sitä huuhaaksi ja diipadaapaksikin.

Eikö pyrkimys hiilineutraaliuteen ole hyvä asia, ja jotkut kunnathan ovat tehneet suuria vähennyksiä päästöihinsä? No eivät ole, tämä on se huuhaa-osuus.

llmaston kannalta HINKU:ssa on monta ongelmaa. Ensimmäinen on bioenergian oletettu hiilineutraalius (ei ole). Toinen ovat niin sanotut kompensaatiot, joiden avulla suurimmat "päästövähennykset" on tehty. Kun kunnan alueella tuotetaan uusiutuvaa energiaa, saa laskennallisia miinuspäästöjä. Kun vielä ilmoittaa käyttävänsä pelkästään sitä samaa uusiutuvaa enerigaa, saa miinuspisteet vielä toiseen kertaan.

Tällä tavalla oikeat päästöt eivät vähene ollenkaan. Ylipäätään kunta on liian pieni yksikkö tehokkaaseen päästöjen vähentämiseen. Ilmastoa ei kiinnosta, minkä kunnan kontolle päästöt kirjataan. Sen sijaan tehokkaita keinoja päästöjen vähentämiseen ovat muun muassa lobbaus tiukemman päästökaupan puolesta EU:ssa, liikenteen sähköistäminen sekä teknologiset innovaatiot, kuten uudet teräksenvalmistusmenetelmät, joilla voitaisiin silpaista pois 8 % Suomen kaikista päästöistä.

Onhan kuntien ilmastoteoissa ihan hyviäkin asioita, kuten rakennusten energiatehokkuuden parantamista ja öljylämmityksen vaihtamista lämpöpumppuihin. Luulenpa, että ne olisi silti tehty ilman HINKU-poseeraustakin.

HINKU-verkoston kautta voi saada rahaa investointeihin. Ne kannattaa ottaa pois kuljeksimasta.

Minusta HINKU:n huonoin puoli on vaarallinen turvallisuuden- ja tyytyväisyydentunne. Saadaan aikaiseksi vaikutelma, että hommahan on hoidossa ja päästövähennyksiä on tehty. Todellisuudessa Euroopassa päästöt laskevat onnettoman hitaasti ja globaalisti eivät ollenkaan. Kriisitietoisuutta tarvittaisiin, ei väärää kylläisyyttä.

Ilmastokeskustelu on edelleen aivan hakoteillä. Tänään Hesarissa (ei maksumuuria) ilmestyi ylistävä artikkeli hollantilaisesta ilmastoaktivistista, joka oli tuonut 50 000 kiinalaista aurinkopaneelia maahan. Ei tällainen toiminta ole ilmastonsuojelua. Kiinalaisten aurinkopaneelien valmistukseseta tulee niin paljon päästöjä, että keskimäärin töpselistä saa ekologisempaa sähköä. Lisäksi niiden valmistus pilaa muuten vain ympäristöä ja rikkoo ihmisoikeuksia.

Jos haluataan välttämättä käyttää aurinkopaneeleja, käytetään suomalaisia.

Ilmaston kannalta esimerkiksi uusiutuvan energian osuudella ei ole mitään merkitystä. Ainoa merkitys on sillä, mikä on ilmakehään tulevan energian ja ilmakehästä poistuvan energian suhde.

Aila Mustamo © 2023

Kuvat: Sara Eleni Miinin, Esko Pettay ja Ville 3v

Sivut: thanhiro