Valtuustoaloite perheiden matalan kynnyksen palveluiden puolesta
Ylivieskan vihreät ovat tehneet tärkeitä valtuustoaloitteita, joiden tarkoitus on parantaa nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia konkreettisilla uudistuksilla.
Ensimmäisessä aloitteessa vaadimme ilmaista ehkäisyä alle 25-vuotiaille ylivieskalaisille ja kaupungissa asuville. Muun muassa THL suosittelee ilmaisen ehkäisyn tarjoamista nuorille. Tavoite on sekä ei-toivottujen raskauksien että seksitautien vähentäminen, ja samalla toki pystytään tehokkaasti välittämään tietoa seksuaalisuudesta nuorille.
Tänä päivänä kaupunginvaltuuston kokouksessa jätettiin aloite, jossa ehdotamme perheiden matalan kynnyksen palveluiden lisäämistä muun muassa koronapandemian jälkivaikutusten tasoittamiseksi. Aloitteen teksti on kokonaisuudessaan alla.
Perheiden matalan kynnyksen palvelut on minulle yksi tärkeimmistä teemoista kuntavaaleissa. Pienten lasten äitinä olen kokenut itsekin nahoissani turvaverkkojen puutteen ja välillä varsin kafkamaisten koronasääntöjen aiheuttamat rasitukset. Korona-aikana perheen ja työn yhdistäminen on ollut erityisen rankkaa. Pandemian vuoksi sukulaisiin ja ystäviin ei ole voitu turvautua edes siinä määrin kuin normaalina aikana. Myös huolet ja pelot itsessään uuvuttavat ja huonontavat terveyttä.
Nämä ovat asioita, joita me vihreät edistämme myös seuraavalla valtuustokaudella.
Valtuustoaloite perheiden matalan kynnyksen palveluiden lisäämiseksi
Koronapandemian aiheuttamat rajoitukset ovat koetelleet lapsiperheiden hyvinvointia ja jaksamista. Pandemia ei ole vielä ohi, ja sen jälkihoito kestää vielä pitkään. Pandemian aikana perheiltä on puuttunut sukulaisten ja ystävien tukiverkosto. Päiväkotien ja koulujen kiristyneet terveysvaatimukset ovat johtaneet pitkiin poissaoloihin, mikä on tehnyt työn ja perhe-elämän yhteensovittamisesta vaikeaa.
Pandemia on heikentänyt lasten ja nuorten hyvinvointia ja uuvuttanut vanhempia. Tämä kuormittaa jo lastensuojelua. Samaan aikaan neuvoloiden henkilökuntaa kuormittavat koronarokotukset. Neuvola-aikoja perutaan, ja perheiden avunsaanti viivästyy.
Vihreä valtuustoryhmä esittää, että Ylivieskan kaupunki tarjoaa jatkossa enemmän matalan kynnyksen palveluita perheiden jaksamisen tueksi. Tämä tarkoittaisi muun muassa kodinhoitajan palveluiden tarjoamista perheille riippumatta siitä, onko perheen lapsilla päiväkotipaikka. Kodinhoitajan palveluita tarjottaisiin perheen kuormittavissa tilanteissa esimerkiksi uupumuksen vuoksi tai silloin, kun perheen ei muuten ole mahdollista saada lastenhoitoapua.
Lisäksi esitetään, että perustettaisiin avoin päiväkotiryhmä, joka tarjoaisi lyhytaikaista lastenhoitoapua ja virikkeitä lapsille. Kaupunki voisi tarjota myös keskusteluapua ja vertaistoimintaa vanhempien jaksamisen tueksi, myös etänä ja myös isille.
Vihreä valtuustoryhmä