« Blogiin

Mielipiteeni tuulivoimasta

Ehdin jo luulla, että Urakkanevan lisäksi ei enää tulisi keskusteluun uusia tuulivoimakaavoja, mutta väärässä olin. Koiranevalle aiotaan rakentaa myllyjä. Tämä tietenkin lisää tuulivoimapäätösten merkitystä tulevalla valtuustokaudella.

Minulla on ristiriitaiset tunteet tuulivoimasta. Hyvin todennäköisesti äänestän valtuustoon mahdollisesti päätyessäni jokaisen tuulivoimakaavan puolesta. En silti ole sitä mieltä, että tuulivoima olisi pelkästään positiivinen asia.

Tärkein syy kannattaa tuulivoimaa on yksinkertaisesti se, että Suomi tarvitsee lisää sähköä. Alkuvuodesta ajoittain jopa 25 % Suomessa kulutetusta sähköstä on tuotu naapurimaista. Olkiluoto 3:n käyttöönotto tietenkin hiukan parantaa tilannetta. Toisaalta tuonti Pohjois-Ruotsista saattaa vähentyä, mikäli siellä saadaan maan sisäisiä siirtoyhteyksiä parannettua. Etelä-Ruotsissahan kärsitään sähköpulasta.

On myös hyvvin todennäköistä, että sähkön kulutus kasvaa voimakkaasti lähivuosina. Yksi tärkeä muutos on liikenteen sähköistyminen, suomeksi sanottuna sähköautojen yleistyminen. Myös terästeollisuus on siirtymässä hiilettömiin tuotantomenetelmiin (hieno juttu, tämä vähentää Suomen kasvihuonepäästöjä 8 %), ja kemianteollisuussakin sähkön tarve kasvaa. Yksi käyttökohde on vetytalous, josta odotetaan sekä ilmaston että talouden pelastajaa.

Toinen tärkeä asia ovat tuulivoimaloista maksettavat kiinteistöverotulot, jotka ovat kunnalle tärkeä tulonlähde. Niillä pystytään rahoittamaan kuntalaisten palveluita ilman uusia korotuksia valmiiksi pilvissä viipottavaan kuntaveroon.

Ilmastopäästöihin tuulivoiman lisärakentaminen ei suoraan vaikuta päästökaupan takia ja etenkin siksi, että sähköntuotanto on jo valmiiksi varsin puhdasta. Se kuitenkin mahdollistaa päästökaupan ulkopuolisia päästövähennyksiä liikenteessä ja teollisuuden prosesseissa.

Sitten ne huonot puolet. On kiistatonta, että osa asukkaista kärsii tuulivoiman lisärakentamisesta. Mihinkään tuulivoimasairauksiin en usko, mutta elinympäristön muutos on iso asia. Olemme jo kertaalleen traumatisoineet eräänlaisella energiakolonialismilla eli vesivoimarakentamisella pohjoisen jokilaaksojen asukkaita. Asiasta on alettu puhua julkisesti vasta nyt. Minulla on on iso pelko, ettei vain nyt olisi tapahtumassa sama uudestaan. Joutuuko osa kuntalaisista kärsimään nahoissaan yhteisen hyvän nimissä?

Tuulivoimalan läheisyys saattaa laskea kiinteistöjen arvoa myllyjen läheisyydessä. Tiedän, että ne saattavat myös alentaa maan arvoa esimerkiksi velkojen vakuutena. Ne vaikuttavat myös paikallisesti ekosysteemeihin, joskin asiasta tiedetään vielä kovin vähän.

Tietenkään kaikki tuulivoimaloiden lähellä asuvat eivät niitä vastusta.

Tutkijana ihmettelen, kuinka vähän tuulivoimaloiden vaikutusta paikallisyhteisöihin on tutkittu. Lähinnä tulee mieleen tohtori Kristiina Korjonen-Kuusipuron tutkimukset (esim. täällä). Tässäpä vinkki gradun tai väitöskirjan tekijälle: täällä Pohjois- ja Keski-Pohjanmaalla olisi tutkittavaa.

Tuulivoiman korvaajaksi ehdotetaan usein ydinvoiman lisärakentamista, mikä olisi myös ehdottoman kannatettava asia. Poliittinen prosessi on vaikea ja hidas, ja ydinenergialakikin kaipaisi päivittämistä. Politiikan lainalaisuuksia on kuitenkin helpompi muuttaa kuin luonnontieteiden lainalaisuuksia.

Näkemykseni on kuitenkin, että kaikkea puhdasta sähköntuotantoa tarvitaan lisää ja nopeasti.

Aila Mustamo © 2023

Kuvat: Sara Eleni Miinin, Esko Pettay ja Ville 3v

Sivut: thanhiro