Miten ratkaista nuorten mielenterveysongelmat

Tätä kysymystä kansanedustajaehdokkailta kysytään vähän väliä. Nuorten mielenterveysongelmat ovat olleet hälyttävän yleisiä ennenkin, mutta koronapandemian aikana niiden määrä on räjähtänyt.

Kysymyksessä on kaksi osaa:

1. Miten hoitaa käsillä oleva kriisi?

2. Miten ehkäistä mielenterveysongelmia jatkossa?

Ensimmäinen tehtävä on huolehtia tällä hetkellä oirehtivista nuorista. Siitä ei selvitä ilman rahallista panostusta, joskin voi olla, että riittävää määrää hoitohenkilökuntaa ei löydetä edes rahalla. Yrittää pitäisi kuitenkin, eli paikkoja auki ja palkat niin ylös, että alkaa kiinnostaa.

Hoitoon pitäisi päästä mahdollisimman matalalla kynnyksellä. Nykyinen hoitopolku on liian byrokraattinen. Olisi parempi, jos lähetteen tutkimuksiin pystyisi tekemään myös muu kuin lääkäri, esimerkiksi joku koulun ammattilainen.

Joitakin nuoria voi auttaa jo ihan muutaman kerran keskusteluapu. Kaikille se ei kuitenkaan riitä. 2000-luvulla psykiatrisista sairaalapaikoista on karsittu 40 %. Avohoito ei auta kaikkia, jos sitä ylipäätään saa. Sairaalahoito on kallista, mutta niin on nuorten heittelejättökin. Sairaalapaikkojen määrää pitää siis kasvattaa - kunhan jostain löydettäisiin hoitohenkilökuntaa.

Toinen kysymys on, miten nuorten mielenterveyttä parannetaan pitemmällä tähtäimellä.

Tässä vaiheessa lienee selvää, että seuraavan globaalin pandemian iskiessä nuoriin ei saa kohdistaa niin paljon rajoitustoimenpiteitä kuin koronan aikana. Liian pitkistä koulusuluista ja harrastusten rajoittamisesta maksetaan kallista hintaa vielä pitkään. Poliitikkojen pitäisi kuunnella tarkemmin asiantuntijoita.

Ajassa on kuitenkin myös muita asioita, jotka tuottavat pahoinvointia. Kilpailu tulevaisuuden mahdollisuuksista on tunkeutunut yhä alemmille luokka-asteille. Media pahentaa tilannetta luomalla mielikuvaa, että yliopistoon ei pääse ilman huipputodistusta. Se ei pidä paikkaansa.

Kilpailun koveneminen on kuitenkin aivan todellinen ongelma. Automaatio syö työpaikkoja, jolloin jäljelle jäävissä työpaikoissa työntekijältä vaaditaan paljon enemmän. Työvoima jakautuu voittajiin ja häviäjiin, joskaan voittajankaan osa ei burn outin partaalla ole ruusuinen.

Yhteiskunnasta pitäisi ylipäätään tehdä rennompi paikka. Työn tulisi jakautua tasaisemmin. Perustulo olisi hyvä pohja entistä silppuisemmassa työelämässä.

Kaikki tämä vaatii myös kulttuurin ja asenteiden muuttamista eikä ole yksin lainsäätäjän asia.